Pikkujoulu kutsu 2019
SUKUSEURAN PIKKUJOULU
Anders Wikströmin sukuseuran pikkujoulu pidetään Suolinjärvellä Mäkelän pirtissä (Suolijärventie 119 A) 30.11.2019 klo 15.00.
Puuroa, suolasta, kahvia, torttua ja jouluista ohjelmaa yhteislauluineen ym. mukavaa yhdessäoloa. Lasten esitykset erittäin toivottavia.
Tarjoilun kustannukset n. 10€. Maksu paikan päällä tai sovitusti jälkikäteen.
Pikkujoulussa vierailee Mäkelän perinteikäs joulupukki.
Ken lahjan (max 10 €) tuo, hän myös lahjan saa. Lapsille voi hankkia henkilökohtaisen lahjan.
Ilmoittautuminen 24.11. mennessä Sirkka Virrankarille p. 050 3003854
KESÄTERVEHDYS 2019
Hei!
Johan Peter Wikströmin (Pentti-Pekan) toisesta avioliitosta syntynyt Anna Wikström avioitui Taivalkoskella 1905 Kaarlo Juho Säkkisen, Jakkilan kanssa. Heille syntyi kahdeksan lasta, joista Antti Oskari, Kettu-Pelle lienee yksi Taivalkosken suurimmista ja kuuluisimmista persoonista Kalle Päätalon jälkeen. Hänen muistokirjoituksensa on Kesäsestä Maailmalle -sukukirjan sivulla 49.
Samoihin aikoihin, vuonna 1907, vihittiin niin ikään Taivalkoskella Ida Katariina Vikström (Pentti-Pekan kolmannesta avioliitosta) avioliittoon kauppias Edvard Karvosen kanssa. Heille syntyi kymmenen lasta, joista Armas kaatui Talvisodan viimeisinä päivinä 11.3.1940 ja Eino Jatkosodassa1.7.1944. Edvard Karvonen kuoli 1929, jolloin Iida jäi leskeksi , nuorimmaisen lapsen ollessa vasta viisi vuotias.Kokoonnumme tänä kesänä Taivalkoskella näiden kahden Penttilän sukuhaaran naisen jalanjäljillä ja heidän jälkeläistensä kotikonnuilla 21.7. klo 14.00 alkaen. Sukutapaaminen alkaa kunniakäynnillä sankarihaudalla, minkä jälkeen ruokailu ja sukuseuran vuosikokous seurakuntatalolla. Ilmoittautumisohjeet liitteenä olevassa ilmoituksessa.
Lämpimästi tervetuloa Taivalkoskelle ja Hyvää alkanutta kesää ja Juhannusta!
ANDERS WIKSTRÖMIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS JA SUKUTAPAAMINEN
su 21.7.2019 Seurakuntatalo, Kirkkotie 7,Taivalkoski
klo 14.00 kunniakäynti sankarihaudalla, minkä jälkeen lounas ja vuosikokous sekä kahvi seurakuntatalolla.
Lounas ja kahvi 10 €, alle 15 v ilmaiseksi
Maksu paikan päällä tai tilille FI83 536004 200481 29
Ilmoittautuminen mahd. erityisruokavalioineen 14.7.mennessä tekstiviestillä 0400387671 Vesa Holmström, 0400183955 Kauko Virrankari tai www.anderswikstrominsukuseura.comyhteydenottolomakkeen kautta.
TERVETULOA! HALLITUS
Vuosi 2018
Anders Wikströmin Sukuseuran sukutapaaminen ja vuosikokous 22.7.2018 Pudasjärvellä:
Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.00 ja kunniakäynti sankarihaudalla, minkä jälkeen osallistuminen kotiseutujuhlaan museoalueella.
Vuosikokous ja ruokailu juhlan jälkeen seurakuntakeskuksessa n. klo 13.00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutos jäsenyydestä.
Osallistumismaksu 10€ tilille FI83 5360 0420 048129 tai paikan päällä. Ilmoittautuminen 16.7. mennessa Vesalle p.0400387671, vesa.holms@gmail.com.
Tervetuloa
Sukukirjasta otettu toinen painos
Hannu Rourun kirjoittamaa sukukirjaa Kesäsestä maailmalle on nyt saatavilla a´ 30 €. Tilinumero on FI 83 5360 0420 0481 29. Minulla on niitä täällä Oulussa ja Hirvaskoskella Pudasjärvellä. Kirjoja voi varata minulta ja noutaa tai sitten toimitetaan kesällä sukujuhlan aikaan.
ANDERS WIKSTRÖMIN SUKUSEURAN SUKUJUHLA/VUOSIKOKOUS 2017
"YHDESSÄ SUKUMME JUURILLA"
PERJANTAI 14.7.
Tutustumisilta kaukaisimmille vieraille
LAUANTAI 15.7.
11.00 kokoontuminen ja ilmoittautuminen Hirvaskosken rauhanyhdistyksellä
(Puolangantie 210)
Tervetulokahvit
Tutustumiskohteita sukumme juurilla: Kesänen, rautaruukin paikka, Komila ja Penttilä.
(Yhteiskuljetus mahdollista)
Laivaristeily Ukko-Majavalla Iijoen ja Hirvasjärven vesistössä
Ruokailu rauhanyhdistyksellä (lohikeitto)
16.00 Yhteislauluhetki
Suomalaisia kansanlauluja sekä muita sävelmiä, joilla on pysyvä sija sydämissämme.
Iltapala
Sunnuntai 16.7.
10.00 Jumalanpalvelus Pudasjärven kirkossa (Siuruantie 256)
Kunniakäynti sankarihaudalla
12.00 Sukujuhla ja vuosikokous Pudasjärven
seurakuntakeskuksessa, Varsitie 12, 93101 Pudasjärvi
Ruokailu, pitopöytä
Musiikkiesityksiä
Juhlapuhe, Suomen yrittäjien toimitusjohtaja
Mikael Pentikäinen
Kahvi
Sukuseuran vuosikokous
Arvontaa
Maakuntalaulu, Kymmenen virran maa
Osallistumismaksut
Lauantai 10 €, sunnuntai 15 €. Alle 18v puoleen hintaan. Alle kouluikäiset ilman
kumpanakin päivänä.
Maksun voi suorittaa sukujuhlassa tai Anders
Wikströmin sukuseura ry:n tilille : FI83 5360 0420 0481 29
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen sukujuhlaan 3.7.2017 mennessä:
Jenni Juusola, hamaljen@student.oulu.fi p. 040 7292189
Vesa Holmström , vesa.holms@gmail.com p. 0400 387671
Tai kotisivujen anderswikstrominsukuseura.com
yhteydenottolomakkeen kautta.
SUOLIJÄRVI 2016
ANDERS WIKSTRÖMIN SUKUSEURAN sukutapaaminen ja vuosikokous pidetään Puolangalla Suolijärven kylätalolla, os. Suolijärventie 111, lauantaina 13.8.2016 klo 12.00 alkaen.
Ruoka, kokous ja kahvi 25 €, alle 15 v 10 €. Alle kouluikäiset ilmaiseksi. Maksun voi suorittaa paikan päällä tai etukäteen sukuseuran tilille FI83 5360 0420 048129.
Ilmoittautuminen 31.7.2016 mennessä:
Sirkka Virrankari p.050 3003854, email virrankarisirkka40@suomi24.fi,
Vesa Holmström p. 0400 387671, email vesa.holms@gmail.com
tai sukuseurankotisivujen yhteydenottolomakkeen kautta.
Katso myös www.anderswikstrominsukuseura.com.
Vuosikokouksen lisäksi ohjelmassa musiikkia, lausuntaa, kuvaesitys, arvontaa, tauluhuutokauppa, kettinginheittokisailua ja mukavaa yhdessäoloa.
Tutustumiskohteina Mäkelän ja Ketolan talot.
Tervetuloa!
Vuoden 2016 jäsenmaksu (10 €) tulisi suorittaa elokuun 2016 loppuun mennessä. Tilinumero FI83 5360 0420 048129. Mikäli maksat useamman jäsenen maksun samalla kertaa, kirjoita viestikenttään jäsenten nimet.
Anders Wikströmin Sukuseuran SUKUTAPAAMINEN/VUOSIKOKOUS
Pudasjärven seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 2.8.2015
Varsitie 12, 93101 Pudasjärvi
Jumalanpalvelus Pudasjärven kirkossa, Siuruantie 256 klo 10.00, minkä jälkeen kunniakäynti sankarihaudalla.
Ruokailu seurakuntakeskuksessa n. klo 12.00 alkaen.
VUOSIKOKOUS ruokailun jälkeen.
Esillä sääntöjen määräämät asiat.
Arvontaa
Ruokailu ja kahvi yhteensä 15€, lapset ilman.
Ilmoittautumiset 27.7.2015 mennessä:
Vesa Holmström p. 0400387671, vesa.holms@gmail.com
tai sukuseuran kotisivujen anderswikstrominsukuseura.com kautta.
Tervetuloa!
Sukuseuran hallitus